Perhevalmennus, osa 2

Perhevalmennus, ehkä ensikertalaisten swingers-bileiden jälkeen kiusallisin tapahtuma, mihin pariskuntana voi osallistua! ...ei siis ole kokemusta jälkimmäisestä, kavereilta kuulin. Joka tapauksessa ensimmäisen valmennuskerran  jälkeen odotukset eivät olleet korkealla, joten yllätyimme positiivisesti, kun ryhmässä joku muukin esitti kysymyksiä.

Valmennuksen fokus oli tällä kertaa vahvasti synnytyksessä, ja himena vähemmän lapsivuodeajassa. Kaava itsessään oli tuttu - katsottiin video, katsottiin slideja, kysymyksiä sai esittää.

Eniten tässä valmennuksessa arvostin sitä, että odottavia äitejä vastuullistettiin itsekin pohtimaan omia toiveitaan synnytyksen suhteen - olin luullut, että synnytystoivomuslista on lähinnä urbaani legenda, mutta nyt valmennuksen ansiosta uskoisin, että ainakin Kätilöopistolla ollaan aidosti kiinnostuneita kuulemaan, miten tulevat äidit ihannetilanteessa haluaisivat puskea lapsensa maailmaan. Yllätyin myös iloisesti havaitessani, että terveydenhuoltokoneisto pitää kaikkia - siis myös lääkkeettömiä - kivunlievitysmenetelmiä valideina vaihtoehtoina. Esimerkiksi synnytyslaulusta, mitä olen vielä jossain vaiheessa pitänyt täysin absurdina hölinänä, puhuttiin varsin vakavaan ja jopa vakuuttavaan sävyyn.  Toki tilaisuudessa käytiin läpi myös paraservikaalit ja pudendaalit, mutta kaiken kaikkiaan lähestymistapa tuntui tasapainoiselta.

Oli valmennuksessa sitten omituisiakin juttuja. Tilaisuutta vetävä hoitaja kertoi hieman vaikeana, kuulemma synnytyssairaaloiden toiveesta, että "on myös mahdollista, että lapsi syntyy vammaisena tai kuolee synnytyksessä". Ja sitten siirrytiin seuraavaan aiheeseen. En ole ihan varma, miten riskien mainitseminen sivulauseessa voisi lisätä kenenkään kykyä kohdata moinen tapahtuma tosielämässä, mutta tulimmepahan varoitetuiksi.

Myös baby bluesia sivuttiin nopeasti - todettiin, että se valtaosa synnyttäjistä kärsii lievästä alakuloisuudesta ja pöllämystyneisyydestä synnytyslaitokselta palattuaan. Hieman epäselväksi jäi, milloin tilanteesta kuuluisi olla huolissaan. Synnytystä enemmän itseäni huolestuttaa juurikin se - kotiinpaluu vauvan kanssa lokakuun lopulla ja kotiin jääminen pimeimmässä marraskuussa. Tähän huoleen ei terveydenhoitajilla ollut antaa mitään kättä pidempää. Siispä ideoin itse: haaveilen kunnon kaiuttimista kotiin ja kahvikupinpidikkeestä vaunuihin. Koska EI VOI MASENTAA JOS POPPI SOI ja on kivempi poistua neljän seinän sisältä, jos saa kahvia mukaan.

Eli ei mikään turha valmennus, aikamoisia oivalluksia.